Näytetään tekstit, joissa on tunniste pakkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pakkaus. Näytä kaikki tekstit

torstai 22. tammikuuta 2015

Ajetaan aurinkoon

Tänään on maailmanympärysmatkamme ensimmäinen päivä. Meillä tarkoitan tiimiäni, Innomoa. Innomo on juuri valmistunut tiimi Jyväskylän Tiimiakatemialta, yrittäjyyden huippuyksiköstä. Kolmen ja puolen vuoden ajan pyöritimme omaa osuuskuntaamme. Tuon matkan aikana olemme oppineet paljon yrittäjyydestä, johtamisesta, markkinoinnista, valmentamisesta ja taloudesta. Matkan aikana tiimimme on hioutunut tiiviiksi. Toki välillä pientä kinastelua on, mutta osaamme käsitellä toisiamme aika hyvin. Rahat maailmanympärysmatkaan olemme keränneet pyörittämällä yritystämme ja tekemällä oikeita projekteja oikeille asiakkaille, oikealla rahalla. Tämä on ollut haastava, mutta palkitseva opiskelumuoto.

Seuraavat kolme ja puoli kuukautta on pyhitetty lomalle. Reitti kulkee seuraavasti: Sri Lanka, Singapore, Indonesia, Uusi-Seelanti, Tonga, Cookin saaret, Peru, Bolivia, Kuuba, Islanti.

Nyt makoilen sängyllä lentokenttähotellissa Vantaalla. Ikkunassa ei ole kunnon tiivisteitä, huoneessa on kylmä. Onneksi kylmyys loppuu pian. Lähdemme huomenna aamukahdeksalta Saksan kautta Sri Lankaan.


Matka Jyväskylästä Helsinkiin taittui nopeasti. Kokoonnuimme puolilta päivin piipun juureen Lutakkoon, jossa heitimme hyvästit perheillemme ja muille tiimiakatemialaisille skumpalle kera. Lihasten kireys alkoi helpottua, pikkuhiljaa lomafiilis alkoi lämmittää mieltä. Sitten kyyti saapuikin. Ei mikä tahansa OnniBus vaan komea valkoinen limusiini. Kun änkee limusiiniin yhdeksän ihmistä ja rinkat saa pelata aikamoista ihmistetristä. Matka kuitenkin sujui hyvin ja ylijääneet skumpatkin tuli kumottua parempiin suihin.

Eilinen oli aikamoista stressiä. Pakkausta, pakkausta ja vielä vähän pakkausta. Saa nähdä, kuinka paljon turhaa tavaraa on kertynyt mukaan. Pakkaus oli aika haastavaa, sillä kohdemaamme lämpötilat vaihtelevat 30 asteesta 5 asteeseen, viileiden maiden sijoittuessa matkan loppupäähän.



Nyt vielä hotellin saunaan ja sitten laskemaan lampaita. Huomenna on pitkä päivä, yli 20 tuntia matkustusta. Sitten koittaakin lämpö!