Merimatoja ja ekohippeilyä

Siirryimme Balilta Lombokille. Taksikuski varoitteli slow boateilla parveilevista pitkäkyntisistä. Kun astuimme laivaan, meidät ohjattiin yläkannelle, jossa samantien joukko paikallisia miehiä piiritti meidät ja alkoi seurata kortinpeluutamme. Yksi kaveri kävi tunnustelemassa rinkkaani kun istuin sen päällä. Lopulta miehet tulivat jakajaksi korttipeliimme. 

Nyt olemme Lombokin Kutalla.

Huono tuuri kulkuneuvojen kanssa jatkuu. Olin vuokraamassa polkupyörää, ja testasin pyörää. Jotain tapahtui ja pyörästä tippui ketjut ja ne vääntyvät jotenkin pinnojen väliin. Kuusikymmentä euroa omistajalle ja kaikki oli hyvin. 

Jukka vuokrasi skootterin ja siitä tippui joku osa keskellä moottoritietä. Pyörän omistaja on nyt sitä mieltä, että Jukka on ajanut kolarin. Nyt omistaja yrittää lypsää Jukalta 200 dollaria.

Ostimme Lombokin Kutalle juuri sopivaan aikaan. Kutalla oli saaren isoin juhlapäivä tulossa!

Tarun mukaan 1600-luvulla Lombokin Kutalla oli prinsessa, joka lähestyi naimaikää. Prinsessa oli erittäin kaunis, joten kaikki saaren prinssit halusivat prinsessan omakseen. Kuningaskin alkoi painostaa prinsessaa valinnassaan. Koska ehdokkaita oli niin monta, prinsessa ei oikein osannut päättää, kenet valitsisi. Tilanne alkoi kärjistyä ja kansakuntien välille meinasi syttyä sotia. Kuningas sanoi prinsessalle, että seuraavana aamuna auringon noustessa prinsessan pitää ilmoittaa valintansa koko kansakunnalle. Prinsessa halusi olla kaikkien oma, joten auringon noustessa hän kiipesi korkealle kalliolle ja hyppäsi mereen. Kyläläiset juoksivat etsimään prinsessaa, mutta häntä ei ikinä löytynyt. Sen sijaan rannalla oli ainoastaan tuhansia erivärisiä merimatoja. Nyt taru kertoo, että prinsessa uudelleensyntyi merimatoina.

Merimadot tulevat kerran vuodessa rantaan ja sinä päivänä kylässä on hirmuiset kekkerit. Totta kai menimme festareille! Tapahtumapaikka oli neljän kilometrin päässä majapaikastamme, joten ajattelimme ottaa autokyydin. Ohi ajoikin juuri sopivasti lava-auto ja saimme neuvoteltua meille 10 hengelle kyydin n. 80 sentin hintaan. Paras taksikyyti! Kaljat kourassa lava-auton kyydissä heittelimme ylävitosia ohiajaville skoottereille.

Itse tapahtumapaikka oli aivan tupaten täynnä ihmisiä, kymmeniä, ellei satoja tuhansia ihmisiä. Indonesian kärkinimiin lukeutuva bändi esiintyi, ihmiset olivat iloisia. Kiipesimme kukkulalle ja odotimme. Jossain vaiheessa aamuyötä olisi aika mennä etsimään merestä merimatoja. Ihmiset nukkuivat vuoren rinteellä, pienet lapset juoksivat ympäriinsä ilman vanhempiaan. Kaikki olivat selvinpäin (itse tosin joimme muutaman oluen). Neljältä menimme etsimään matoja. Jos minulla olisi ollut haavi, olisin saanut yhden uiskentelevan madon kiinni! Sen sijaan joku paikallinen mies nappasi sen nenäni edestä.

Lähdimme ennen kuin madoista alettiin valmistamaan ruokaa. Emme myöskään ehtineet nähdä sitä, kun paikallinen ylipappi ennusti matojen määrästä tulevan vuoden sadon. Paljon matoja, hyvä sato.

--

Indonesia vaikutti hyvältä maalta vasta Gilin saarille saavuttaessa. Gili Travangalla oli paljon ravintoloita, paljon turisteja, paljon liikettä. Gilin saarilla ei saa käyttää moottoriajoneuvoja. Ihmiset liikkuvat kävellen, polkupyörällä tai hevoskärryillä.

Olimme Travangalla vain yhden yön ja sen jälkeen siirryimme Gili Menolle. Gilin saarista Meno ja Air ovat rauhallisia ja suositeltu pariskunnille. Meno oli todellakin rauhallinen. Vaikka ravintoloita on, poppi ei silti raikaa häiritsevästi.

Olin kolme ensimmäistä yötä Paul's last resortissa. Paul oli mukava vanha australialaismies, joka oli tullut viettämään eläkepäiviään Gilille. Minunkin oli alunperin tarkoitus lähteä takaisin Balille sunnuntaina, mutta Meno vei sydämeni ja minä ja Unna päätimme jäädä. Liikkuminen olisi vaatinut liikaa, kroppa kaipaisi vielä samassa paikassa oloa.

Siirryin Eco Hostelliin, jossa Unna oli yöpynyt. Ensivilkaisulla majapaikkaa etsiessä Eco Hostel vaikutti ituhippien mellastuspaikalta. Ystävänpäivän iltana kävin juomassa muutaman kaljan Ecossa ja ihastuin paikkaan heti. Ihmiset olivat järjettömän ystävällisiä ja Ecossa sai olla niin oma itsensä kuin halusi. 

Eco hostel on paikka, jonka reppureissaajat ovat rakentaneet vuosi sitten. Paikkaa kunnostetaan jatkuvasti. Fiilis oli kuin kesämökillä: ulkohuussit ja majoitus ilman kunnollisia seiniä. Bonuksena lämmin suihku: suihkut olivat ulkona ja aurinko lämmitti mukavasti putkista tulevan meriveden. Eco Hostellissa ei turhaan niputettu. Pitänee mennä joskus pidemmäksikin aikaa, sen verran mukava mesta oli. 

Maanantai 16.2.2015

Tänään maanantaina heräsimme aikaisin, söimme aamupalan. Luimme vähän kirjaa ja sitten lähdimme lounaalle tarkoituksenamme kävellä saaren ympäri. Menimme lounaalle Anan bungaloweille, jossa olemme käyneet joka päivä syömässä vähintään yhden ruoan. Lounaaksi Mie Gorengia, paistettua nuudelia kanalla. Otin sen jälkeen päikkärit ja Unna luki. Sitten hupsista, kello olikin jo puoli kuusi, joten oli aika syödä jäätelöä. Sitten parin tunnin Uno-pelit ja illallinen. Vietimme Analla aurinkokatoksessa yli kahdeksan tuntia. Tehokas päivä siis. Ehtiihän sen saaren ympäri kävellä huomennakin.

Vielä kaksi yötä Menolla ja sitten pitkä seikkailu Balin lentokentälle. Sieltä suuntaamme Uuteen-Seelantiin kuukaudeksi.

Keskiviikko 17.2.2015

Olemme viettäneet päivän Balin lentokentällä. Olimme ostaneet etukäteen fast boat ja kyyti Balilla -yhdistelmän, ja surukseni ainoa lautta Gili Trawanganilta lähti aamulla klo 9. Koska aikaisin lautta Menolta Gili T:lle lähtee vasta 8.30, meidän piti jättää ihana Menon saari jo eilen. Totta kai eilen lähdön lähestyessä alkoi kaatosade. Teimme perinteisen suomalaisen ratkaisun: kaksi isoa Bintang-olutta molempien tyttöjen nassuun ja Uno-pelit käyntiin muiden hostellin tyyppien kanssa. Löysin Singaporesta halvat Uno-kortit ja innostuin ostamaan kaksi pakkaa. Jätin toisen pakan Menon Eco Hostelliin, niin riittääpähän iloa muillekin.

Vesisade jatkui Gili T:lle saavuttaessa. Rämmimmeympäri Trawangania ilman kenkiä, jokainen vaatekappale märkänä rinkat selässä. Kävimme katsomassa paria yöpaikkaa, mutta ne olivat liian kalliita tai fiilis vain ei ollut hyvä. Onneksi Unnalla oli rinkassa vielä yksi pieni Bintang, joka piti juoda ennen lentoa, joten istuimme jonkun ravintolan sivuportaille juomaan lämmintä olutta ja parantamaan maailmaa.

Sopiva yöpaikkaa löytyi muutaman minuutin kävelyn jälkeen. Ilmastointi ja aamupala. Lämmin suihku ja paikallisen hierojan itsetekemä kookosöljy koko kroppaan, luksusta.

Mutta takaisin tähän päivään. Sen sijaan, että uskaltaisin mennä kuuden kilometrin päähän söpön tatuoidun miehen kanssa Tinder-treffeille, kulutan aikaani lentokentän kahvilassa. Vieressäni istuu kiinalainen mies, joka katsoo läppäriltään aikuisviihdettä. Mitä helvettiä.

Lento lähtee vasta seitsemän tunnin päästä. Lähdemme kohta johonkin syömään, kentällä on liian kallista. 

Indonesia, korruption luvattu maa

Ei mennyt tämän päivän ajelut ihan putkeen.

Tarkoituksenamme oli mennä shoppailemaan Kutalle. Ajoimme poikien perässä. En ole niin tottunut kaksipyöräisen kuski kuin pojat, joten luonnollisesti jään hieman jälkeen. Pojat pysähtyivät odottelemaan aina välillä. Sitten hupsistakeikkaa, minulle ja Unnalle unohdettiin ilmoittaa, että olisikin pitänyt kääntyä. Viestin huomattuamme olimme ajaneet liikaa noin tunnin. Ei muuta kuin etsimään lähin ruokapaikka ja takaisin etsimään kotia.

Menomatkalla matka kesti kaksi tuntia, takaisin päin melkein viisi tuntia. Meillä ei ollut karttaa ja jokainen, jolta kysyimme, opasti eri suuntaan kuin edellinen. Lopulta löysimme takaisin kotiin. Ehkä tämä tämänpäiväinen seikkailu naurattaa jo huomenna, mutta tällä hetkellä vitutus on suuri.

Saimme päivän pitkästä ostoslistatavoitteesta suoritettua yhden asian: malarianestolääkkeet. Neljännestä apteekista löytyi jotain todella hämärää malarianestolääkettä, jossa ei ollut ollenkaan englanninkielistä pakkausselostetta. Kaiken hyvän päälle tulen siis todennäköisesti sairastumaan myös malariaan.

Päivän kohokohdat:

Kohtaaminen poliisin kanssa, osa 1:

Poliisilla oli ratsia ja veti ihmisiä tien sivuun. Vilkku vasemmalle, poliisilta äkäiset sanat: "No camera, no camera! You go, you go!" Herra poliisisetä ei pitänyt rintaremmeissä olevasta GoPro-kamerastani. Kamera kiinni ja äkkiä matkaan. Huh huokaus, olin kuullut pahoja tarinoita turisteilta rahaa lypsävistä poliiseista.

Kohtaaminen poliisin kanssa, osa 2:

Puolen tunnin ajon jälkeen uusi pysäytys. Kansainvälinen ajokortti kunnossa, mutta kopio rekisteriotteesta ei kelvannut, olisi pitänyt olla alkuperäinen versio. Poliisi vaati 100 000 rupiaa (= 7,7 €), mutta totella että rahaa ei ole ja että olen köyhä opiskelija, poliisi tyytyi puoleen hintaan. 3,9 € aiheutti suurta vitutusta.

Kohtaaminen poliisin kanssa, osa 3:

Oltuani eksyksissä kolme tuntia, poliisi veti meidät tien sivuun. Pyysi näyttämään ajokorttia, jossa yllättäen olisikin pitänyt olla leima myös moottoripyörän kohdalla. Poliisi käski seuraamaan tien toiselle puolelle, jossa istuin keskustelemaan poliisiherran kanssa. Olisi kaksi vaihtoehtoa: joko poliisi laittaa ajokorttiin leiman nyt tai asia on hoidettava huomenna Den Pasarin poliisilaitoksella, jonne matka makapaikastamme olisi kestänyt kaksi tuntia. Vaihtoehto poliisi lyö leiman heti maksaisi 250 000 rupiaa, ja vaihtoehto poliisiasema maksaisi kuulemma jopa miljoonan ja ajokortti takavarikkoon. Aikamme juteltuamme poliisi sotki kuulakärkikynällä puumerkkinsä pahviläpysköajokorttiin  moottoripyörän kuvan kohdalle, ja aloimme keskustella rahasta. Löin poliisille nipun seteleitä kouraan, olisikohan siinä ollut n. 55 000 rupiaa, 4,2 €. Poliisi päästi meidät jatkamaan.

Päivän opit: älä aja mitään ajoneuvoa Indonesiassa äläkä ole niin idiootti, että lähtisit matkaan ilman karttaa.

Sri Lankasta Singaporen kautta Indonesiaan

3.2.2015

Istun lentokoneessa Singaporesta Indonesiaan. Lennän ensimmäistä kertaa KLM:llä. Luureista soi Franz Ferdinand. Taivaalla loistaa kuu.

Aamulla heräsin yhdeksältä neljän hengen dormistamme Karkkiksen ja Jukan kellojen torkutukseen. Kummallakaan ei kuitenkaan ollut aikomustakaan nousta sängystä tai laittaa herätystä pois. Aikani sängyssä pyöriskeltyäni päätin niellä kiukkuni, laittaa lenkkarit jalkaan ja lähteä tutkimaan aamuista Singaporea. Puolen tunnin juoksulenkillä löysin rakennustyömaita, enpä juuri muuta jännää.

Vietimme kaikki Singaporen yömme Traveller's@SG-hostellissa lähellä Lavenderin metroasemaa. Hostelli oli tähänastisista hostelleistamme paras. Sijainti on erittäin hyvä, lähimmälle MRT-pysäkille kävelee n. 3 minuuttia. Metrolla pääsee kätevästi joka paikkaan. Hostelli oli siisti ja suht edullinen (17 €/yö/naama neljän hengen dormissa) sisältäen aamupalan. Käytännössä aamupalaleivät, -levitteet ja puurot olivat tarjolla klo 21-14, joten jos reissun olisi halunnut vetää halvasti, olisimme syöneet pelkästään valkoista pullamössöleipää ja välillä vaihtelun vuoksi puuroa. Hostellia piti kiinalaiset, joista yhdelle yritimme opettaa Unon sääntöjä. Äänieristys oli aika heikko, kiinalaisten jutut kuuluivat hyvin seinien läpi. 

Kävimme Little Indiassa syömässä palak paneeria naan-leivällä. Lähdimme hakemaan rinkkoja hostellilta hieman liian myöhään, mutta ehdimme kuitenkin metrolla lentokentälle ajoissa. 

Singapore oli erittäin mukava maa. Sekoitus Eurooppaa ja Aasiaa. Lukuisien sääntöjen takia maa on siisti ja rauhallinen. Metroissa eikä -asemilla saa syödä eikä juoda. Purkan syönnistä tulee 500 dollarin sakko. Myös tupakointi ja oikeastaan ihan kaikki mahdollinen oli kiellettyä sakkojen uhalla.

Singaporen hämmentävin kokemukseni oli vierailu Sentosalla. Sentosa on saari, joka on rakennettu kokonaan. Hiekka saarelle on tuotu Hawaijilta. Saaressa ei ollut mitään järkeä ja se tuntui keinotekoiselta. Nannu ja Henkka kävivät Universalin studioilla ja me muut palloilimme ympäriinsä. Saarelle olisi päässyt taivaan halki kiskoja pitkin gondolia muistuttavassa boksissa, johon olisi saanut tilattua hologrammi-Spider Manin, jota olisi voinut ohjailla puhelinapilla. Rajoitetun budjetin takia päätimme mennä saarelle bussilla.

Seuraava kohteemme on Indonesia. Indonesiassa tapaamme jälleen meidän pojat, joista olemme olleet jo yli viikon erossa. Indonesiassa maksaa 0,5-1 euroa, tullee siis muutamia kosteampaa iltoja tulevien kahden viikon aikana.

Sitten hieman tarinaa Sri Lankan loppuajastamme, Sri Lankasta jäi ihan ok fiilikset. Maa ei sinänsä ollut mitenkään erikoinen mielestäni, ystävällisiä ihmisiä ja nättiä seutua. Nyt olimme turistialueilla rannikolla, joten en koe saaneeni maasta hirveän realistista kuvaa.

Sri Lankan Thalpessa tapasimme Matissan (jatkossa tässä tekstissä pelkkä Matti) ja Kumaran. Matti ja Kumara olivat paikallisia nuoria miehiä, jotka vuokrasivat isoa omakotitaloa. Kävimme katsomassa taloa. Kahdessa kerroksessa huoneita, oma piha, parveke, pesukone. Luksusta hostelliöiden jälkeen! Otimme talon kolmeksi yöksi.

Matti laittoi toisena Thalpen iltana viestiä, että haluaisimmeko hieman juhlia. Matti oli herrasmiehenä ostanut kolme Red Rum -pulloa. Mikäli Red rumia juo yksin, edessä on kuulemma red Rum väärinpäin, murder. Vaikka Matti ja Kumara ovat viettäneet lukemattomia iltoja venäisten kanssa, yllätykseksemme juomapelit olivat heille aivan tuntematon käsite. Hieman rommia nautiskeltuamme lähdimme rannalle etsimään merikilpikonnia. Kilpikonnia emme löytäneet, mutta öisen autiolla hiekkarannalla oli mukavaa parantaa maailmaa. Meressä oli n. 10 metrin päässä rantaviivasta oli riveissä kalastajien keppejä, joiden nokassa kalastajat kalastavat aamun sarastaessa. Pakkohan sitä oli itsekin yhden kepin nokkaan kiivetä, ja se olikin yllättävän vaikeaa.

Hiusrajaan kivuista ei ollut seuraavana aamuna tietoakaan ja lähdimme ajelemaan skoottereilla kohti teeplantaaseja Matin ja Kumaran opastuksella.  

---

5.2.2015

Balilla Balangan Sea View -bungalowissa. Kaunis paikan mainoksissa näkynyt meri onkin lehmänpaskaisen niityn ja ison alamäen takana, mutta siellä se siintää horisontissa. Olemme olleet Sea View'ssä 2 yötä ja olemme vielä yhden yön. Paikka on aika korvessa, joten olemme lähinnä maanneet altaalla ja pelanneet välillä korttia.

Eilen virittelin altaan viereen riippumaton palmujen väliin ja nautin elämästä.

Vuokrasimme taas skootterit. Lähimpään kauppaan on skootterilla 10 minuutin matka. Tiet ovat erittäin mutkittelevia ja mäkisiä. Ajelu on hidasta, sillä mutkissa on pidettävä aivan vasen laita, koska mutkan takaa ei näe vastaantulevia ja tiet ovat kapeita. Tänään lähdemme käymään shoppailureissulla Kutalla, jonne ajelee ehkä 40 minuuttia. Ostoslistalla on ainakin malarianestolääkkeet, lisää aurinkorasvaa ja hiertämättömät flipflopit.

En ole onneksi palanut (uimisen estävää palovammaa lukuunottamatta). Muut tytöt sen sijaan näyttävät Tikkurilan punaisilta värikartoilta eri asteisine palamisrajoineen.

Huomenna on edessä saaren vaihto. Suuntaamme kohti Lombokia, jossa näemme viimeinkin loput pojat. Mika ja Heikki huitelevat Kutalla, ehkäpä törmäämme heihin tänään.

Surffipoikia ja aurinkoa. Elämä hymyilee. 

Sri Lanka

Matka Helsingistä Sri Lankaan taittui Saksan kautta. Frankfurtin kentällä meitä vastassa oli Jukan sukulaisnainen skumppapullojen kera. Lähdimme Unnan kanssa seikkailemaan Frankfurtin keskustaan. Kaksi ja puoli vuotta sitten halki Euroopan reilatessamme löysimme Frankfurtista baarin, josta sai maailman parasta persikkaboolia. Nyt löysimme samaisen baarin puolen tunnin haahuskelun jälkeen hatarien muistikuvien avulla ja kävimme siellä juomassa pikaiset nostalgiaoluset. Neljän tunnin Frankfurtin vaihto tuli käytettyä tehokkaasti.

Frankfurtin baari

Matka Saksasta Sri Lankaan oli uuvuttava. 10 tuntia koneessa tuntia. Siinä ehtii hyvin hankkia itselleen seuraavaksi päiväksi reidet kipeäksi askelkyykyillä. Kyllä, myös lentokoneessa voi jumpata.

Lopulta selvisimme Colomboon. Otimme taksin, joka vaikutti luotettava. Kello näytti aamukuutta, aurinko alkoi nousta. Liikenteessä oli muitakin, mutta se oli silti sujuvaa. Autot ajoivat tuttuun tapaan kahdella kaistalla ja töötti soi. Mieleni oli tyyni, tästä alkaa seikkailu.

Taksi jätti meidät tien varteen ja kertoi, että hostelli löytyy tien toiselta puolelta. Eipä löytynyt hostellia, mutta juna-asema ja turisti-info kylläkin. Neljän kilometrin matka juna-asemalta hostelliin taittui tuktukeilla. Kolme ihmistä, kolme rinkkaa ja kolme päiväreppua tuktukin takapenkillä oli kokemus. 20 tunnin matkustamisen jälkeen pääsimme viimein nukkumaan.

Seuraavan päivän palloilimme Unnan kanssa Colombo 3:ssa. Kävelimme pitkin Galle Roadia ja rannan kautta takaisin hostellille. Lämmin ilma uuvutti, oli pakko ottaa kolmen tunnin päikkärit. Illallisen kautta yöunille.

Hikkaduwa, Sri Lanka

Seuraavana päivänä suunnistimme bussiasemalle tavoitteenamme päästä rannikkoa alaspäin Hikkaduwaan. Hikkaduwa on turistien suosima paikka, jossa on rantaa. Siinäpä se oikeastaan. Rannalla Mikaa puri kilpikonna. Sormesta vuoti verta.

Hikkaduwaan saavuttuamme jakauduimme kahteen partioon. Toinen partio lähti etsimään 10:lle hengelle vapaana olevaa edullista hostellia ja toinen partio jäi terassille vartioimaan rinkkoja. Itse lukeuduin rinkkavartioon. Meille löytyi hyvä ja edullinen majoitus Lovely Innistä. Yksi yö oli alle 5 euroa. Lovely Inn on Hikkaduwan ainoa tsunamista selvinnyt hostelli ja siksi halvempaa hintaluokkaa. Muut hostellit ovat korkeintaan 10 vuotta vanhoja ja siksi huomattavasti hinnakkaampia.

Vuokrasimme skootterit muutamaksi päiväksi Hikkaduwassa. Aikaisempi kokemukseni kaksipyöräisellä ajosta rajoittui noin kuuden vuoden taakse Puttolan mökkitien skootterikokeiluun. Näillä rautaisen ammattimaisilla taidoillani lähdin kesyttämään jo valmiiksi naarmuilla olevaa skootteria Sri Lankan liikennekaaokseen. Vasemman puoleinen liikenne ei onneksi tuottanut päänvaivaa kahden kuukauden Tansaniassa asumisen ansiosta, ja liikenteen meno tuntui kodikkaalta.

Kaikki meni hyvin skootterilla siihen asti, kun tajusin, että bussikuskit ovat pahan hengen riivaamia hulluja, jotka painelevat ohi kaikesta töötin voimin. Ajelin rauhassa tien vasemmassa laidassa ja totuttelun ajopeliini, kun bussi paahtoi ohitseni tuhatta ja sataa, kääntyi eteeni ja löi jarrut pohjaan. Pieni nätti hillitty töksähdyshän siinä tuli. Onneksi skootteri oli jo valmiiksi keulasta halki, joten eipä hätää.

Tämä ei kuitenkaan jäänyt ainoaksi skootterionnettomuudekseni. Toisena päivänä skoottereita vuokratessamme tankki oli luonnollisesti vedetty aivan tyhjäksi. Bensatankilla tankkaajapoika ilmoitti, että bensa on loppu, kahden kilometrin päästä löytyy seuraava asema. Taas sama juttu, bensa finito, kolme kilometriä eteenpäin. Aikani ajettuani tunsin skootterin alkavan hyytyä ja suunnittelin tööttäyskonserttoa kiinnitääkseni edellä ajavien Jukan ja Henkan huomion. Pojat onneksi laittoivat vilkun päälle ja rullasin viimeisillä vauhdillani aseman pihaan. Talutettava jäi ainoastaan 50 metriä! Iloisena asettelin skootterin tankkauspisteen eteen. Eteeni kurvasi tuktuk, joka alkoi peruuttaa tankkaajapojan merkistä. Tuktuk kuitenkin päätti teilata minut ruudusta ja peruuttamalla työnsi minut pois ruudusta taaksepäin. Jälleen kerran sain kiittää onneani siitä, että skootteri oli jo valmiiksi rikki.

Liikenne tosiaan on aivan järkyttävää, mutta myös erittäin toimivaa. Jos bussikuskeille antaisi rauhoittavia, liikenne olisi jopa turvallista. Ohittelua on paljon ja töötti soi jatkuvasti. Tööttiä ei kuitenkaan käytetä suomalaiseen tapaan "perkeleen idiootti, miksi et mene kovempaa", vaan varoitusmerkiksi. Skootterikuskina olen onnellinen, kun ohittelevat monitonniset automöhkäleet edes silloin tällöin varoittavat ohituksestaan. 

Thalpe

Keskiviikkona siirryimme bussilla Hikkaduwasta Gallen kautta Thalpe. Välimatkalla Galle-Thalpe lipunmyyjä kiskoi meiltä turistilisän. Me maksoimme 50 rupiaa, tummahipiäisemmät kanssamatkustajamme 20 rupiaa. Jäi sapettamaan, vaikka kyse onkin muutamasta kymmenestä sentistä.

Saavuimme edellisenä päivänä tsekkaamaamme taloon. Oma pesukone, keittiö, piha, parveke. Oma erittäin hieno omakotitalo kuudelle hengelle tuntui luksukselta. Rannalle on matkaa pari minuuttia ja skootterilla huristelee kauppaan ja halvempiin ravintoloihin nopeasti. 

Skootteireissulla kolari lehmän kanssa oli lähellä. Lehmä päätti lähteä kävelemään tien yli, onneksi ehdin jarruttaa. Ajo tuntuu jo varmalta. Kaksi länkkärityttöä skootterin selässä kiinnittää aika hyvin huomion.

Ajetaan aurinkoon

Tänään on maailmanympärysmatkamme ensimmäinen päivä. Meillä tarkoitan tiimiäni, Innomoa. Innomo on juuri valmistunut tiimi Jyväskylän Tiimiakatemialta, yrittäjyyden huippuyksiköstä. Kolmen ja puolen vuoden ajan pyöritimme omaa osuuskuntaamme. Tuon matkan aikana olemme oppineet paljon yrittäjyydestä, johtamisesta, markkinoinnista, valmentamisesta ja taloudesta. Matkan aikana tiimimme on hioutunut tiiviiksi. Toki välillä pientä kinastelua on, mutta osaamme käsitellä toisiamme aika hyvin. Rahat maailmanympärysmatkaan olemme keränneet pyörittämällä yritystämme ja tekemällä oikeita projekteja oikeille asiakkaille, oikealla rahalla. Tämä on ollut haastava, mutta palkitseva opiskelumuoto.

Seuraavat kolme ja puoli kuukautta on pyhitetty lomalle. Reitti kulkee seuraavasti: Sri Lanka, Singapore, Indonesia, Uusi-Seelanti, Tonga, Cookin saaret, Peru, Bolivia, Kuuba, Islanti.

Nyt makoilen sängyllä lentokenttähotellissa Vantaalla. Ikkunassa ei ole kunnon tiivisteitä, huoneessa on kylmä. Onneksi kylmyys loppuu pian. Lähdemme huomenna aamukahdeksalta Saksan kautta Sri Lankaan.

Matka Jyväskylästä Helsinkiin taittui nopeasti. Kokoonnuimme puolilta päivin piipun juureen Lutakkoon, jossa heitimme hyvästit perheillemme ja muille tiimiakatemialaisille skumpalle kera. Lihasten kireys alkoi helpottua, pikkuhiljaa lomafiilis alkoi lämmittää mieltä. Sitten kyyti saapuikin. Ei mikä tahansa OnniBus vaan komea valkoinen limusiini. Kun änkee limusiiniin yhdeksän ihmistä ja rinkat saa pelata aikamoista ihmistetristä. Matka kuitenkin sujui hyvin ja ylijääneet skumpatkin tuli kumottua parempiin suihin.

Eilinen oli aikamoista stressiä. Pakkausta, pakkausta ja vielä vähän pakkausta. Saa nähdä, kuinka paljon turhaa tavaraa on kertynyt mukaan. Pakkaus oli aika haastavaa, sillä kohdemaamme lämpötilat vaihtelevat 30 asteesta 5 asteeseen, viileiden maiden sijoittuessa matkan loppupäähän.

Nyt vielä hotellin saunaan ja sitten laskemaan lampaita. Huomenna on pitkä päivä, yli 20 tuntia matkustusta. Sitten koittaakin lämpö!